Väinämöisen jalanjäljissä

Vaka vanha Väinämöinen valmistautuu matkaan kohti Pohjolan kylää, kohti kylmän talven ja pimeyden valtakuntaa, halki Kalevalan maiden. Luettuani nuo sanat minäkin halusin matkata pimeään Pohjolaan ja elää pohjoisen ihmisen elämää.

Lokakuussa 2003 saavuinkin Rovaniemelle, sillä olin saanut CIMO:n kautta harjoittelupaikan Snow Show -tapahtuman järjestelytiimistä. Maisema, lumiset metsät ja revontulet olivat ennestään tuttuja, mutta nähdessäni minua vastaan tulleet sinisilmät tiesin olevani suomalaisten maassa.

Olin vihdoinkin Suomessa – opettelemassa, kuinka kulttuuriprojekti toteutetaan. Koska olin suorittanut oikeustieteen tutkinnon, en ollut niinkään kiinnostunut taiteellisista näkökulmista vaan hankeen hallintopuolesta. Siksi tehtäväni koordinaattorin assistenttina sopikin minulle täydellisesti.

Lappilaiset olivat hyvin avuliaita ja ymmärtäväisiä. He ottivat minut avosylin vastaan ja saivat oloni tuntumaan kotoiselta. Heidän ansiostaan kokemukseni olivat antoisia, ja heidän avullaan opin tuntemaan saunan ihanuuden, glögin suloisen maun, tiernapoikien mystiset melodiat ja paljon muuta.

Kiinnostavia kulttuurieroja

Kun minua pyydettiin kirjoittamaan artikkeli kokemuksistani Suomessa, en tiennyt mistä alkaisin. Voisin kirjoittaa vaikka kirjan kokemistani seikkailuista, mutta olen tässä koettanut kiteyttää asiat, jotka tekivät minuun suurimman vaikutuksen.

Kiinnitin heti huomiota muutamaan kulttuurieroon, mutta ne olivat pohjimmiltaan myönteisiä asioita, jotka eivät hankaloittaneet arkeani. Päinvastoin: Helsingin julkinen liikenne (jossa on helppo liikkua vaikka lastenvaunujen kanssa), ilmaiset internet-kahvilat ja lämmitetyt jalkakäytävät tekivät minuun vaikutuksen. Pidin myös talvella kauppojen edessä palavista soihduista, vaikka niillä ei käytännön merkitystä olekaan. Lisäksi minusta oli mukava käydä ostoksilla, koska Suomessa myyjä ei koko ajan seuraa perässä. Ainoa varsinainen este elämässäni oli kielimuuri, mutta ongelmia tuotti toisinaan myös ruokalajivalikoima. Suomalaiset ystäväni valistivatkin minua, että suomalaiset eivät syö elääkseen vaan elävät syödäkseen.

Yllättäviä yhtäläisyyksiä

Huomioni ei kuitenkaan kiinnittynyt ainoastaan kulttuurieroihin. Yllätyin siitä, kuinka paljon Suomen ja Kanadan välillä on samankaltaisuuksia.

Saamelaisten asemaan liittyvä vähemmistökysymys tuntui jotenkin tutulta. Seuratessani poroerotusta Vuotsossa huomasin, kuinka merkittävä vaikutus turismilla on ollut heidän perinteiseen elämäntapaansa. Huomasin myös, että vähemmistöasema on jättänyt jälkensä heidän elämäänsä vuosien varrella. Moni suomalainen halusikin keskustella kanssani kysymyksestä, joka taitaa olla suurin yhtäläisyys suomalaisten ja kanadanranskalaisten välillä – jos ei oteta huomioon Saku Koivua, Montreal Canadiensin loistavaa kapteenia.

Kaiken kaikkiaan elämä hemmotteli minua Suomessa. Suomalaisten järjestystä painottava rauhallinen elämäntapa sopii minulle todella hyvin. Verotus on kiistämättä korkea, mutta rahat käytetään järkevästi, joten siinäkin asiassa on mielestäni päästy tasapainoon.

Tulin Suomeen opettelemaan kulttuuriprojektin koordinointia, mutta sain tavata suomalaisia eri elämänaloilta enkä oppinut vain ammatillisia asioita vaan paljon enemmän. Näyttää myös siltä, että omaksuin pysyvästi joitakin tapoja: lähettelen nykyisin tekstiviestejä, pidän säilyttämäni muovipussit hyvässä järjestyksessä ja hymyilen aina nähdessäni auringon.

Charlyne Pelchat, suomennos Heikki Kokkonen