Matkakohteena Nova Scotia

Cape Breton Highlands National Park ­puiston alueella on paljon hyvin merkittyjä eripituisia ja erilaisissa maisemissa kulkevia kävelyreittejä. Jotkut ovat jopa pyörätuolilla kuljettavissa. Yhdeltä merenrantapolulta katselimme valaita. Parasta valaitten katseluaikaa on kuitenkin elokuu, silloin niitä on Nova Scotian rannikoilla satamäärin. Pikkupaateissa voi mennä niitten keskelle tekemään lähempää tuttavuutta. Yhdellä paikallisella valaittenkatseluretkiä järjestävällä nuorella miehellä ei ollut asiakkaista pulaa: hän oli ainoa yrittäjä, joka lupasi rahat takaisin, jos yhtään valasta ei retken aikana näy.

Tämän valtavan luonnonpuiston ympäri kulkee nykyään kunnon valtatie. Saimme makua myös siitä, millainen tie on joskus ollut, kun ajoimme aivan saaren pohjoiskärkeen, niin sanotusti Jumalan selan takana olevaan parin talon kylään nimeltä Meat Cove. Päällystämätön kapea tie mutkitteli meren jyrkkiä rantoja ylös ja alas. Väkisinkin alkoi ihmettelemään, miten tuolla eletään talvikeleillä.

Yksi vihreä käärmekin nähtiin, mutta pelätä sitä ei tarvinnut: Nova Scotiassa ei kuuleman mukaan ole ainuttakaan myrkyllistä käärmettä. Puiston alueella on kyllä paljon hirviä, ja karhujakin löytyy. Onneksi ne eivät tulleet meitä vastaan. Ja hyttysiä on täälläkin. Mutta niille löytyi vastustaja: ötökkätakki. Cape Bretonilla on pieni tehdas, jossa niitä valmistetaan. Tämä Bug-Me-Not-takki on kuin huppari, mutta huppu on sekä takana että edessä ja nämä kaksi huppua saa toisiinsa kiinni vetoketjusta vetämällä. Siinä saavat sitten hyttyset ja muut ötökät surista rauhassa, kun ihminen on päälaelta käsivarsia myöten lantiolle asti verkolla suojattuna.

On Cape Bretonilla muutakin keksitty. Puhelimen keksijällä A.G. Bellillä oli Bras d'Or ­järven rannalla kesäasunto ja järvellä hän testasi keksintöjään: kesäisin järven pinnalla liitäviä erilaisia veneitä ja talven jäillä lentokoneita. Kaikesta tästä ja muustakin kerrotaan Baddeckissa olevassa mielenkiintoisessa A.G. Bell -museossa. Kesäasunto on edelleen suvun käytössä eikä se ole yleisölle avoinna.

Cape Bretonilta ajettiin suorinta tietä Truroon, jossa voi nähdä mielenkiintoisen vuorovesiilmiön. Katselet jokea, joka virtaa meren suuntaan, mutta sitten saapuukin vuorovesi ylös jokea, aivan selvänä aaltona siinä silmiesi edessä, ja hetken kuluttua joki virtaakin toiseen suuntaan. Kuun asemasta riippuen aalto on joskus matalampi, joskus korkeampi, jopa noin metrin korkuinen. Tämä vuoroveden saapuminen on niin nopeaa, koska Truro on pitkän kapenevan lahden päässä. Trurosta vielä muutaman tunnin päässä länteen on paikka, jossa on mitattu maailman korkein vuorovesivaihtelu, yli 16 metriä (noin 130 vuotta sitten, myrskyn siivittämänä).

Päivi Keskikiikonen-Piché, kuvat Robert Piché