Matkakohteena Nova Scotia

Kesäkuussa 2001 valitsimme lomakohteeksemme Nova Scotian ja olemme valintaamme hyvin tyytyväisiä. Merelliset maisemat ja ilmiöt kiehtovat maakrapuja - meille tamperelaisille järvi on tutumpi elementti, eikä Suomen rannikoillakaan asuvien meri ole Atlantin kaltainen.

Matkaa teimme vuokratulla autolla yhteensä noin 2500 km. Suurpiirteisen reitin olimme laatineet opaskirjojen perusteella, keräten matkan varrelle merellisiä maisemia. Kesäkuu ei ole Nova Scotiassa vielä turistien sesonkiaikaa, joten yöpaikka löytyi joka ilta peti ja puuro- paikasta ilman varausta. Turistikohteet olivat vielä hiljaisia ja tunsimmekin ikäänkuin koko provinssi olisi ollut vain meidän.

Halifax on Nova Scotian pääkaupunki, ja sielläkin on meri läsnä. Pitkän matkaa lahden rantaa seuraa leveä puinen jalkakäytävä aivan keskikaupungin laidalla. Ohi näkee lipuvan niin pieniä paatteja kuin isoja valtamerialuksiakin.
Kaupungin yllä mäellä on museona toimiva linnoitus, josta perinteisesti vieläkin ammutaan tykillä kello 12:n laukaus joka päivä. Linnoituksen sotilaat kulkevat kiltissä. Kaupungissa on myös kauniita puistoja.

Majakassa toimiva postitoimisto

Kunnon turisteina mekin suuntasimme provinssin tunnetuimpaan turistikohteeseen eli pikkuruiseen Peggy's Cove -kalastajakylään.

Ja kyllä kylän kalliot ympäröivine tundramaisine maisemineen ovatkin näkemisen, kokemisen ja kuvaamisen arvoiset. Pikkuinen satama on todellakin kuin suoraan postikortista. Hummeripyydyksiä on laiturillaisoissa pinoissa. Komea kirkkokin kylässä on, mutta hautausmaata ei, koska maata ei kallion päällä ole tarpeeksi hautojen kaivamiseen.

Kanadan ainoa majakassa toimiva postitoimisto löytyy täältä. Ja löytyy kylästä yhteys Suomeenkin: pitkään kallioon kaiverretun upean kalastajien veistoksen on tehnyt suomalaisen kalastajakylän kasvatti William deGarthe, joka muutti Kanadaan 1920-luvulla.

Vähän lännempänä kävimme Lunenburgissa. Sataman takana iloisen väriset puutalot peittävät rinnettä. Ah, niin kuvauksellista! Ulapalla näkyi hieno purjelaiva. Se laski purjeensa ennen satamaan tuloa. Laivan kyljessä luki Bluenose II, eli alkuperäisen Bluenosen kaksoiskappale. Ensimmäinen Bluenose on se purjelaiva, jonka löytää Kanadan kymmenen sentin kolikosta.

Matkaa jatkettiin itää kohti provinssin etelärantaa seuraten. Kävelimme sumuisena aamuna luonnonpuistossa meren rannalla. Siellä soivat sumusireenit matalaäänistä soittoaan. Hummerinkalastajat tarkistivat pyydyksiään ja silloin tällöin nostivat hummerin veneeseensä, toisinaan pyydyksestä löytyi joku muu iso rapu, joka jouti takaisin mereen. Rannalle laudoista rakennettu leveä polku oli sikin sokin kappaleina metsän laidassa. Kysyimme vastaantulijoilta asiasta, ja he kertoivat, kuinka myrskyaallot olivat pari vuotta aiemmin rikkoneet sen voimallaan ja paiskanneet metsän reunalle. Aallot olivat vierittäneet rantaan myös suuria kivenjärkäleitä. Meren voimat ovat mahtavat.

Kohti Cape Bretonia

Sherbrookessa pistäydyimme siitä erikoisessa ulkoilmamuseossa, että alue on aikoinaan ollut kylä sellaisenaan, eli paikalle ei ole tuotu rakennuksia muualta. Muutamassa talossa jopa asutaan vielä. Rakennusten esittelijöillä oli vanhan ajan vaatteet päällään. Koulurakennusta esitteli iäkkäämpi rouva, joka aikoinaan oli käynyt juuri sitä koulua.

Pikkuhiljaa lähestyimme provinssin itärantaa ja siellä ylitimme sillan Cape Bretonin saarelle. Saaren pohjoisosa on kuulu suuresta Skotlannnin ylämaita muistuttavasta luonnonpuistostaan. Saaren eteläosassa on laaja järvi, Bras d'Or, jonka pinta on vuorovedestä riippuen merenpinna ylä- tai alapuolella. Siksi tämän järven ja meren välisillä kanavilla on kahdenkertaiset sulut, niitä aukaistaan suuntaan tai toiseen vuoroveden mukaan.

Cape Bretonin tunnelmiin virittäytyäksemme menimme kuuntelemaan paikallista kansanmusiikkia kolmen nuoren soittamana, sitä sellaista mitä Natalie McMaster kävi Kaustisten kansanmusiikkifestivaaleilla soittamassa muutama vuosi sitten. Natalie on kotoisin Cape Bretonilta. Tuossa musiikissa on oma rytminsä ja meininkinsä. Sali oli täynnä ja musiikin innoittamana yleisöstä kertyi muutaman ihmisen ryhmä tanssimaan vanhan ajan tansseja.

sivu 2