ETUSIVU
SEURASTA
JÄSENLEHTI
LINKKEJÄ
UKK

IN ENGLISH

Ilves Kanadassa

Ilves ry, Suomen suurin urheiluseura, on järjestänyt jääkiekkomatkoja säännöllisesti vuodesta 1994 lähtien.
Matkaan lähtee perinteisesti nuorempi C-ikäkausijoukkue: pojat ovat siis 14–15-vuotiaita.

Jääkiekkoseura Ilveksestä käy joka vuosi C-juniorijoukkue Kanadassa.Vuonna 1979 syntyneet juniorit olivat ensimmäinen ikäluokka, joka suunnitteli ja toteutti matkan. Kohteeksi valittiin Kanada, jääkiekon emämaa. Olin tuolloin kyseisen joukkuuen johtaja ja olin juuri muuttanut Kanadasta Suomeen, joten oli luonnollista, että vastasin matkajärjestelyistä.
Ilmeisesti ensimmäinen matka oli niin antoisa että seuraavatkin ikäluokat ovat halunneet samanlaiselle matkalle.

Vuoden 2005 matka on järjestyksessään jo yhdestoista. Matkan tarkoituksena on antaa pojille mahdollisuus pelata parhaita samanikäisiä kanadalaisia AAA-joukkueita vastaan, nähdä vähintään yksi NHL-ottelu, tutustua kanadalaiseen kulttuuriin perhemajoituksen kautta ja kokea se tunnelma, joka jääkiekon emämaassa lajin ympärillä vallitsee. Lisäksi matka on palkkiomatka sekä pojille että vanhemmille, mukaan lähtee yleensä yhtä paljon vanhempia kuin pelaajiakin. Matkaseurueen vahvuus lähenteleekin jo 100 henkeä, ja kaiken kaikkiaan Kanadan-matkoilla on ollut pelaajia ja vanhempia mukana yli 700.

Matkareitti jääkiekon kotimaassa

Matkareitti on yleensä sama: lennämme ensin Torontoon, jossa vierailukohteisiimme kuuluvat tietysti Hockey Hall of Fame ja CN Tower. Oshawasta ja Whitbystä voisi jo sanoa ystävyyskaupungikseimme, sillä Oshawa Minor Hockey ja Whitby Minor Hockey ovat järjestäneet tasokkaita otteluita Oshawan, Whitbyn, Ajaxin, Claringtonin, Peterboroughin ja Bellevillen Bantam AAA -joukkueita vastaan. Pojat asuvat muutaman päivän perheissä ja vanhemmat hotellissa.

NHL-ottelu on aina yksi matkan kohokohdista. Olemme olleet katsomassa Ottawan ja Montrealin otteluita, joissa tunnelmaa ja vauhtia on riittänyt.

Ontariosta matka jatkuu toiseen pääkeskukseen Montrealiin. Pääpaikkana on West Island, jossa isäntämme on West Island Hockey. Myös täällä pojat asuvat osan ajasta perheissä. Ottelupaikkoja ovat Pointe Claire, Dorval, Beaconsfield, Kirkland ja Dollard-Des-Ormeauxissa. Pelaamme täälläkin parhaita paikallisia Bantam AAA -joukkueita vastaan.

Olemme pelanneet matkoillamme 95 ottelua, joista tuloksena on ollut 47 voittoa, 11 tasapeliä ja 37 tappiota. Otteluiden maalisuhde on 387-310. Ottelut ovat olleet tasokkaita, ja olemme oppineet kanadalaisesta jääkiekosta ainakin kovuutta ja loppuun asti yrittämistä. Olemme myös antaneet heille kuvan suomalaisesta junioritason huippujääkiekosta, jonka olennaisia osatekijöitä ovat nopea ja taitava luistelu, hyvä syöttöpeli ja nykyisin myös hyvä maalivahtipeli.

Voisin hyvällä omallatunnolla sanoa, että olemme vähintään samalla tasolla kuin kanadalaiset. Suurimpia eroja ovat harjoitusten ja pelien määrä. Siinä missä Suomessa on neljä harjoitusta ja yksi peli, Kanadassa opn yksi harjoitus ja kolme peliä. Kanadassa pelaajien isien käyttäminen valmentajina selvästi yleisempää kuin Suomessa.

Unohtumattomia kokemuksia

Vuosien aikana on tietysti tapahtunut kaikenlaista mukavaa, mutta kommeluksiltakaan ei ole vältytty, koska matkaseurueeseen kuuluu sentään lähes sata henkilöä. Pienet vammat ovat vieneet meidät tutustumismatkoille useisiin sairaaloihin. Vuosien aikana on myös ollut lentolakkoja, lennonjohtajien lakkoja ja bussilakkoja, mutta kaikista on selvitty kunnialla. Voitetut ottelut ovat tietysti olleet positiivisia yllätyksiä, kuten myös se ystävällisyys ja huolenpito, jota kanadalaiset isäntäperheet ovat osoittaneet poikiamme kohtaan.

Seremoniat pelien alussa ovat olleet vaikuttavia kansallislauluineen ja puheineen. Muutama vuosi sitten Ilveksen pojat lauloivat spontaanisti Maamme-laulun ottelun alussa. Olemme vierailleet NHL-halleissa ja tavanneet useita suomalaisia NHL-kiekkoilijoita. Hienoin kokemus oli kuitenkin vuonna -86 syntyneiden junioreiden joukkueilla, jotka saivat pelata vastakkain Bell Centressä, Montreal Canadiensien kotihallissa. Ottelussamme oli täydet kuulutukset ja tulostaulupalvelu. Lisäksi osia tästä pelistä näytettiin illalla NHL-ottelun väliajalla.

Toissa vuonna koimme mukavan yllätyksen Ottawan NHL-ottelussa. Olimme ostaneet aikaisemmin 90 lippua otteluun, tietysti edullisimpaan hintaan eli piippuhyllylle. Pääsimme kuitenkin 165 dollarin paikoille aivan kaukalon laidalle. Asialle ei ole vieläkään löytynyt selitystä, mutta me kaikki nautimme ottelusta parhailta paikoilta.

Olemme tietenkin kutsuneet isäntämme Oshawan ja West Island Minor Hockeyn vastavierailulle Suomeen ja Tampereelle. West Island on jo ollutkin neljänä kesänä vieraanamme. Tulevana kesänä vastavierailulle tulee Oshawa Minor Generals -91 AAA. Finland-Canada Hockey Exchange on paljon muutakin kuin pelkkiä otteluita. Tästä matkasta on jäänyt pojillemme unohtumaton kokemus, once in a lifetime experience. Matka jatkuu.

Harry, Tom ja Lauri Hannelius

Joulukuu 04

Monitaituri Gunnar Wederhorn
Väinämöisen jalanjäljissä
Meet Taina Nystén
Sports without borders
Finnish odyssey
The Greatest Canadian
Pikkujoulu in Finland
Canbits
Päivitetty 23.5.2005