Monitaituri Gunnar Wederhorn

Tapasin Gunnarin ensi kertaa tammikuussa 1973 Ottawassa. Olin tullut kaupunkiin työnhakumatkalle taskussani lista keskikaupungin alueella sijaitsevista toimistoista, joissa olin suunnitellut käyväni tuona päivänä.

Heti ensimmäisessä arkkitehtitoimistossa sain haastattelun päätteeksi kuulla myöhemminkin tutuksi tulleen lauseen: "Valitettavasti meillä ei juuri nyt ole…" Haastattelija mainitsi kuitenkin kuin ohimennen, että toimistossa oli suomalainen työntekijä. Hän myös esitteli minut maanmiehelleni.

Gunnar oli tullut Suomesta Ottawaan muutamaa kuukautta aiemmin. Hän lupautui auttamaan minua kaupunkiin ja ihmisiin tutustumisessa. Sain käyttää Gunnarin asuntoa tukikohtana ja hänen puhelintaan työkaluna. Löysinkin ensimmäisen työpaikkani jo muutamaa viikkoa myöhemmin.

Mutta palataanpa tässä vaiheessa muutama vuosi taaksepäin.

Gunnar oli oppikoulun jälkeen päätynyt Asuntosäätiöön piirtäjäksi, mistä talon toiminnanjohtaja Heikki von Hertzen, Tapiolan puutarhakaupungin luoja, nosti hänet pian vastuullisempiin tehtäviin. Kielitaitoinen ja ulospäin suuntautunut nuorukainen eteni nopeasti von Hertzenin avustajaksi virallisiin edustustehtäviin. Niihin kuului mm. Tapiolan esitteleminen koti- ja ulkomaisille vieraille, joiden joukossa oli alan suunnittelijoiden lisäksi valtioiden johtohenkilöitä ja kuuluisuuksia Israelin Golda Meiristä Persian Farah Dibaan.

Tapiolassa kävi tutustumassa myös ryhmä kanadalaisia arkkitehteja ja kaupunkisuunnittelijoita, jotka onnistuivat houkuttelemaan Gunnarin Ottawaan. Töiden ohella Gunnar opetti Ottawan yliopistossa ja täydensi samalla omiakin opintojaan. Noihin aikoihin Ottawassa suunniteltiin kokonaisen puutarhakaupungin rakentamista, mutta hanke kuihtui vähitellen.

Gunnarin seuraava työnantaja oli National Capital Commission, pääkaupunkiseudun suunnittelua ja kehittämistä varten perustettu laitos. Hänen tehtävänään oli selvittää ja analysoida laitoksen vuosia rahoittamia kaupunkisuunnitteluprojekteja Quebecin puolella pääkaupunkiseutua. Jatkossa työpöydälle tuli vastaavia tehtäviä Ontarion puolelta, kunnes valtio leikkasi rahoitusta koko sektorilta. Gunnar tarvitsi taas töitä.

Onneksi ennakkoluulottomuus ja kiinnostus uusiin asioihin ovat aina olleet hänen tavaramerkkejään. Alan vaihto kävi sujavasti, kun Finnair haki kielitaitoista myyntiedustajaa Montrealin toimistoonsa. Uralla eteneminen oli kuitenkin epätodennäköistä, koska Finnairin toimipiste oli pieni. Niinpä Gunnar hakeutui tilaisuuden tullen kanadalaisen Nordairin palvelukseen. Tästä työsuhde tarjosikin mielenkiintoisen sarjan työtehtäviä.

Gunnar aloitti Dorvalin kentän tiskillä ja jatkoi Ottawan lentoasemalla. Muistan noilta ajoilta hänen kerran kuuluttaneen Ottawan kentällä lähtöilmoituksen myös suomeksi, koska koneeseen oli menossa suomalainen pariskunta: "Nordairin lento numero...". Kyseisille matkustajille tämän on täytynyt olla melkoinen yllätys, sillä Gunnar ei ollut paljastanut kansallisuuttaan lähtötiskillä.

Nordairin palveluksessa ei uusista haasteista ollut puutetta. Gunnar joutui esimerkiksi opettelemaan, kuinka lastia sijoitetaan koneeseen tai kuinka tuulen suunta ja voimakkuus otetaan huomioon reitin valinnassa ja polttoaineen määrässä. Eksoottisimmat työkokemukset lienevät ajalta, jolloin Gunnar työskenteli kenttäpäällikkönä pohjoisessa. Tuolloin tutuiksi tulivat paikkakunnat, joissa harva kanadalainenkaan koskaan käy: James Bay, Resolute Bay, Frobisher Bay, Fort Chimo, Igloolik...

Pohjoisesta Gunnar palasi Nordairin pääkonttoriin Montrealiin. Siellä hän oli mukana järjestämässä erään suomalaisen ryhmän matkaa magneettiselle pohjoisnavalle, ja tuosta tapahtumasta syntyneiden kontaktien kautta hän päätyi lopulta takaisin Suomeen. Tässä vaiheessa ei liene enää yllätys, että Gunnar vaihtoi taas alaa: hän siirtyi suuren vakuutusyhtiön palvelukseen, jälleenvakuutuspuolelle. Kielitaidosta oli näissäkin tehtävissä apua, ja työtehtävät veivät usein ulkomaille. Mutta noistakin ajoista on jo vuosia, ja Gunnarin elämänkuviot ovat ehtineet mennä jo uusiksi.

Muistan Gunnarin maininneen Ottawan vuosien alkuaikoina, että hän aikoi viipyä Kanadassa "pari vuotta". Pari vuotta on tunnetusti hieman epämääräinen käsite: Gunnarin tapauksessa se tarkoitti 14 vuotta.

Heikki Kokkonen