ETUSIVU
SEURASTA
JÄSENLEHTI
LINKKEJÄ
UKK

IN ENGLISH

bullet2 Fallen Leaves 1973 Vanhat lehdet

Viime numerossa kerroimme seuran ensimmäisestä Vaahtera-lehdestä. Samana vuonna ilmestyi vielä kolme muutakin numeroa joista numero 3 puuttuu arkistostamme. Toivomme senkin löytyvän vielä jäsenistömme piiristä, skannattu kopiokin riittäisi.

Vaahtera 2 / 1973

Lehti oli edelleen A3-paperi taitettuna nelisivuiseksi lehtiseksi. Vaahteranlehti-logo oli punainen, muuten painos oli mustavalkoinen. Lehden pääartikkelissa kerrottiin perin juurin kanadalaisen parlamenttivaltuuskunnan vierailusta Suomeen. Suomen eduskunnasta oli tehty vastaava vierailu Kanadaan kaksi vuotta aiemmin. Vierailun yhteydessä seuramme teki myös ensimmäisen julkisen esiintymisensä toimimalla valtuuskunnan isäntänä kahvitilaisuudessa Helsingissä, Tervasaaren Aitassa.

Otsikolla ”KIRJASTO KANADAAN” lehdessä pyydettiin jäseniltä lahjoituksina suomalaisia kirjoja lähetettäväksi Brittiläisen Kolumbian rannikolla sijaitsevalle Malkosaarelle (Malcolm Island) minne Matti Kurikka oli perustanut 1900-luvun alussa ihanneyhteisönsä. Nyt arvioitiin saaren noin 600 asukkaasta puolen olleen vielä suomalaisia ja kielen säilyttämiseksi suomenkielisiä kirjoja tarvittiin kipeästi.

Jäsenmäärän todettiin kasvaneen voimakkaasti ja 300 jäsenen rajan rikkoutuminen oli odotettavissa lähiaikoina. Samalla muistutettiin maksuista ja epäiltiin monen edellisvuoden jäsenen unohtaneen jäsenmaksunsa kuluneelle vuodelle.

Vaahtera 4 / 1973

Vaahtera 4Lehden koko oli kasvanut neljästä sivusta kahdeksaan ja siinä oli nyt selkeästi kansikuva. Tässä joulunumerossa käsiteltiin laajasti matkoja Kanadaan. Seura oli tehnyt periaatteellisen yhteistyösopimuksen Matkatoimisto Kalevan kanssa.
Kerrottiin Kanadaan lähteville tiedoksi mm. rokotuksista, maan ilmasto-olosuhteista (!), mittayksiköistä (Kanada ei tuolloin ollut vielä metrijärjestelmässä) ja liikennemerkeistä.

Tämän päivän näkökulmasta ehkä mielenkiintoisin uutinen oli ilmoitus seuran hankkimasta omasta toimistosta Helsingin Kruununhaassa, osoitteessa Kruunuhaankatu 4. Tila oli remontin tarpeessa ja jäseniltä pyydettiin lahjoituksina tarvikkeita ja kalusteita.

Puheenjohtaja muistutti jäsenistön vastuuta otsikolla ”Ystävyysseuratoiminta: joka miehen ulkopolitiikkaa”. Jäsenmäärä oli muutamassa kuukaudessa kasvanut jo lähelle 400:aa. Lehdessä korostettiin vielä, ettei seura voi välittää työpaikkoja eikä viisumihakemuksia.

Koonnut Heikki Kokkonen

Joulukuu 05

Canadian in Finland - Aaron Civitaresse
Bruce Cockburning “Christmas” - Jouluntuoja
FEP_interviews
Juniorijääkiekko
Kaledonistit ry:n onnistunut kesä
Lacrosse – Canada's National Summer Sport
Lacrosse in Finland
Women’s Lacrosse in Finland
Letters_from_Karelia
Markus Räty
Susan Silverton
Terveisiä Thunder Baystä, Ontariosta!
Vapaa Sana: I Love My Bicycle
Meet Yovan Nagwetch
Päivitetty 30.6.2006