ETUSIVU
SEURASTA
JÄSENLEHTI
LINKKEJÄ
UKK

IN ENGLISH

Suomi menestyi case-kilpailussa

Helsingin kauppakorkeakoulun (HKKK) joukkue sijoittui toiseksi maaliskuussa Quebecin Lennoxvillessa pidetyssä kansainvälisessä case-kilpailussa. Tiukassa finaalissa Helsingin joukkue joutui taipumaan Newfoundlandille. Isäntäjoukkue Lennoxville sijoittui kolmanneksi.

NIBS (Network of International Business Schools) case-kilpailu pidetään kerran vuodessa. Kilpailun järjestää edellisen vuoden voittaja. Esikarsinnassa tuomaristo valitsee kirjallisten keissiratkaisujen perusteella seitsemän joukkuetta loppukilpailuun.

Tämän vuoden kilpailussa oli mukana joukkueita kuudesta eri maasta: Suomesta, Ranskasta, Irlannista, Uudesta-Seelannista, Thaimaasta ja Yhdysvalloista sekä kaksi joukkuetta Kanadasta (Lennoxville ja Newfoundland). Viime vuonna kilpailun voitti Lennoxville, toissa vuonna Uusi-Seelanti ja kolme vuotta sitten Helsinki.

Kilpailuissa käytetyt keissit asettivat joukkueet keskelle aitoja bisnestilanteita. Joukkueilla oli neljä tuntia aikaa rakentaa mahdollisimman hyvä ja realistinen ratkaisu. Tämän jälkeen joukkueilla oli viisitoista minuuttia aikaa esitellä ratkaisunsa kolmehenkiselle tuomaristolle, joka koostui kanadalaisista liike- ja elinkeinoelämän asiantuntijoista. Esityksen jälkeen tuomaristolla oli kymmenen minuuttia aikaa esittää kysymyksiä ja etsiä heikkouksia esitetystä ratkaisusta. Kun molemmat joukkueet olivat ratkaisunsa esittäneet, tuomarit kokoontuivat tekemään päätöksensä ja julistivat voittajan.

Loppukilpailussa joukkueet oli jaettu kahteen neljän joukkueen lohkoon. Lohkon sisällä joukkueet kilpailivat vuorotellen toisiaan vastaan. Kaksi kummankin lohkon parasta joukkuetta selviytyi semifinaaliin, jossa Helsinki haastoi Thaimaan joukkueen ja Lennoxville kohtasi Newfoundlandin tiukassa paikalliskamppailussa.

Unohtumaton elämys

Kilpailu huipentui finaaliin, joka järjestettiin yleisön edessä täpötäydessä juhlasalissa. Keissiksi oli valittu intialainen putkia valmistava yritys, jolla oli ongelmia kansainvälistymisen kanssa. Joukkueiden esitettyä omat ratkaisunsa kilpailun tuomaristo vetäytyi pohtimaan ratkaisuaan. Lähes kolmen vartin pohdinnan jälkeen tuomarit julistivat voittajaksi Newfoundlandin joukkueen.

Helsingin joukkue (Eric Deighton, Lauri Pietarinen, Antti Vanhanen ja Jody Wren) oli yksi kilpailun kansainvälisimmistä. Kaksi sen jäsenistä oli suomalaisia, yksi oli englantilainen ja yksi kanadalainen. Edustusjoukkue oli poikkeuksellisesti valittu HKKK:n sisäisessä karsinnassa, jossa joukkueet kilpailivat toisiaan vastaan. Yleensä joukkueita ei valita esikarsintojen kautta, vaan ne nimetään suoraan.

Lopputuloksista riippumatta kilpailu oli varmasti elämys jokaiselle joukkueelle. Oli mielenkiintoista nähdä hyvinkin erilaisia lähestymistapoja keisseissä esitettyihin ongelmiin, ja kaikki varmasti oppivat viikon aikana paljon uutta. Järjestelyt kilpailussa ja sen ulkopuolella olivat kanadalaiseen tapaan loistavat, ja kilpailun isännät pitivät erinomaista huolta kaikista kilpailijoista.

Ensi vuoden kipailijoille on siis luvassa mielenkiintoinen matka Newfoundlandiin. Toivon kilpailujen hyvän hengen jatkuvan tulevaisuudessakin. Case-kilpailu on opiskelijoille unohtumaton elämys.

Antti Vanhanen

Kesäkuu 03

What an atmosphere!
CECN explores the Nordics
Hayley Wickenheiser makes history on ice
Finland revisited
The rules of innovation
Chairman's update
Educating Women for Global Management
Päivitetty 23.5.2005