ETUSIVU
SEURASTA
JÄSENLEHTI
LINKKEJÄ
UKK

IN ENGLISH

30 vuotta – hyvä syy juhlia

Sää suosi Suomi-Kanada Seuran 30-vuotisjuhlia
Suomi-Kanada Seuran 30-vuotisjuhlat pidettiin viime syyskuussa Helsingin Munkkiniemessä, Kanadan suurlähettilään virka-asunnon viihtyisällä pihalla, jonne oli sateen varalta pystytetty tilavat katokset. Niille oli kuitenkin käyttöä aurinkosuojina, sillä tilaisuutta suosi vuodenaikaan nähden lämmin ja aurinkoinen sää.

Paikalla oli parisataa juhlavierasta: seuran nykyisiä ja entisiä vaikuttajia sekä monia ensikertalaisia, jotka oli kutsuttu erityisesti tähän juhlatilaisuuteen. Heti eteisaulassa oli tietysti myös seuramme pöytä, jonka ääressä saattoi liittyä jäseneksi vaikka saman tien.

Tunnettu taitoluistelija Petri Kokko juonsi ohjelman persoonalliseen tapaansa jopa neljällä kielellä, pääosin kuitenkin suomeksi ja englanniksi.

Robert Piché, nykyisin Tampereella asuva ja Tampereen teknillisessä korkeakoulussa matematiikkaa opettava kanadalainen itseoppinut muusikko, aloitti illan ohjelman esittämällä erilaisilla huiluilla suomalaista ja kanadalaista kansanmusiikkia. Hänen vaimonsa Päivi osallistui myös esitykseen tanssittamalla nukkea musiikin tahtiin.

Kanadan suurlähettiläs Adèle Dion kiitti juhlapuheessaan Suomen opetusministeriötä sen ystävyysseuroille antamasta tuesta ja painotti kansalaisjärjestöjen merkitystä kulttuurivaihdossa. Hän muistutti, että monikulttuurisuudella on pitkät perinteet Kanadassa ja suomalainen yhteiskunta on kehittymässä samaan suuntaan: suomen-, ruotsin- ja saamenkielisten kulttuurien rinnalle on syntynyt uusia kulttuureja.

Kulttuuriministeri Kaarina Dromberg muisteli lopuillaan ollutta lämmintä kesää ja lukuisia kesätapahtumia, joista Suomi tunnetaan. Mutta Suomi on myös yhdistysten luvattu maa; niitä on maassamme tuhansia. Kansojen välisiä ystävyysseuroja on Suomessa pitkälti toistasataa, eikä Suomi-Kanada Seura ole niistä nuorimpia. Ministerin mukaan kolmekymmentä vuotta on hyvä syy juhlia: "Keep up the good work!" Dromberg toivotti seuralle menestystä myös tulevaisuudessa: "A votre santé - cheers!"

Suomi-Kanada Seuran puheenjohtaja Dwayne Weleschuk kiinnitti huomiota siihen, kuinka helppo suomalaisten ja kanadalaisten on tulla toimeen keskenään. Hän halusi erityisesti kiittää Kanadan uutta suurlähettilästä, joka on heti virkakautensa alusta alkaen suhtautunut myönteisesti ystävyysseuran toimintaan.

Helena Lindgren ja André Noël ChakerLoppuilta sujui lähinnä musiikin merkeissä. Ensimmäinen esiintyjä oli kanadalais-suomalainen yhtye Les Frogs, joka tunnetaan erityisesti J. Karjalaisen kappaleiden ranskankielisistä versioista. Ryhmän keulahahmo on laulusolisti André Noël Chaker, Montrealista kotoisin oleva lakimies, joka muutti Suomeen 90-luvun alussa.

Les Frogs oli kutsunut illan vierailevaksi solistiksi Helena Lindgrenin, joka esiintyi myös pianovirtuoosi Marian Petrescun säestyksellä. Petrescun oman esityksen teemana oli Oscar Peterson, jonka sävellykset ovat vaativa haaste kenelle tahansa maailmanluokan taiteilijalle. Petrescu selviytyi haasteesta loistavasti.

Heikki Kokkonen

Joulukuu 02

Mitä tiedät Kanadasta?
Leonard Cohenin suomalaiset sivut
Under the spell of "aurinko"
Chairman's update
Jack Walters – starting from scratch
Finnish-Canadian Grand Festival
Päivitetty 23.5.2005